tiistai 17. helmikuuta 2015

penkkarit

Viime torstaina vietettiin penkkareita ja suurimalla osalla mun kavereista se olikin oikeasti viiminen koulupäivä. Vaikka mulla (ja onneksi melkein parillakymmenellä muullakin abilla) lukio jatkuu vielä vuoden verran, niin oltiin me kuitenkin menossa mukana. Mä, Jenna ja Nea haluttiin pukeutua johonkin lämpimään ja rentoon tona päivänä ja siksi päädyttiinkin olemaan karhukopla. Ai että miten ihanaa olikaan hengata koko päivä noissa mukavissa collarivaatteissa ja ekaa kertaa ikinä päädyin baariinkin mun tavallisessa kotiasussa haha. Vaikka toi nyt ei virallisesti mun viiminen koulupäivä ollutkaan, niin musta oli silti kiva viettää toi päivä nimenomaan mun ystävien kanssa, eikä sitten ensi vuonna vuotta nuorempien kanssa. Meillä on ollut koko lukion ajan kasassa niin hyvä porukka, ja on haikeeta ajatella, että kohta me kaikki opiskellaan eri puolilla Suomea, eikä enää nähdä yhtä usein. Tänään aamulla olin jo ihan hukassa ykkösten ja kakkosten seassa, kun ei ollut enää niitä tuttuja ja turvallisia naamoja ympärillä, keiden kanssa on tottunut viettämään kaikki koulupäivät.

DSC_0469 DSC_0465 DSC_0443 DSC_0438 penkkarit DSC_0374_2 DSC_0384 DSC_0519 DSC_0428 DSC_0386 DSC_0554 DSC_0380 DSC_0548 DSC_0365

9 kommenttia:

  1. miks et käy lukiota kolmessa vuodessa? millä ka menit lyskaan ja onks ollu rankkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. menin lyskaan 8.6 keskiarvolla (lukuaineet oli kai 8.4 ehkä) Halusin lukioajasta rennomman, ja koska lyskassa on mun mielestä kivaa, niin päädyin laiskuudessani 4 vuoteen. Puolessavälissä lukiota kuitenkin vaihdoin lukemiani aineita ja kirjotussuunnitelmia toiseen, joten ei mulla silti kurssien määrän puolesta kovin rentoa ole :-D Eihän lukio olis rankkaa jos jaksais tehä töitä ja lukea, mut välillä on tuntunu aika rankalta kun pitäis koko kurssin asiat opetella edellisenä iltana ennen koetta :'D

      Poista
  2. Heii etkö ollukki viime kesänä myymässä mansikoita mylsällä? Olitko ihan kesätöissä ja miten pääsit siihe duuniin? :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon ollut nyt kesät 2014 ja 2013 siellä koko kesät kesätöissä myymässä marjoja :-) Pääsin siihen duuniin soittamalla sille plusmarjojen omistajalle jolla oli ilmotus netissä tosta työstä. Sen jälkeen se kutsui mut työhaastatteluun :)

      Poista
  3. Millä fontilla ja kokosella teksti on kirjotettu, se on tosi kiva? :)

    smalldreamsinkku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kirjotettu ihan sillä fontilla mikä tossa bloggerissa on valmiina, mulla ei ainakaan edes ole mitään fonttivaihtoehtoja :-D? Ja koko on se normaali kanssa :-) Käyn kattomassa sun blogin!

      Poista
  4. haha tää tulee nyt supermyöhään haha, mutta satutko yhtään tietämään mistä noi viidennenkuvan nainen ja mies asut on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on Aatami ja Eeva ;) ja asut on hauskakauppa.fi:stä :-)

      Poista
    2. Haha, jes kiitti! ;-D

      Poista