torstai 27. kesäkuuta 2013

mä viheltelen vaan


Heippa pitkästä aikaa ! :) Mun juhannusviikonloppu kului kahdella kaverilla yöt ollessa ja paljuissa chillaillessa. Maanantaista asti oon ollut joka päivä töissä, ja vaikkei se duuni mitenkään rankkaa tai kauheaa olekkaan, niin on mulla silti maailman parhaimmat kaverit kun ne on jaksanu hengata mun seurana siellä kaupan edessä :'D Pari viikkoa takaperin kotiutin ton ihanan korun h&m:ästä ja samana päivänä Iida toi mulle bikbokista ton peplumtopin ja oon niin onnellinen että se oli sopiva ! Oon niin monista kaupoista käynyt peplumeita kuolailemassa ja sovittelemassa mutta aina ne on ollut isoja... Tänään haettiin myös äipän kanssa postiin tullut h&m:än paketti josta paljastuikin kolmet valkoiset kangaskengät, hah niitä ei vaan voi olla koskaan liikaa ! Tän viikon illat ja päivät oon kuluttanut kavereita nähdessä ja eilisen helteen takia löysin itseni käyskiltä.

Nyt mun onkin ilmoitettava teille, että luvassa on vähintään 10 päivän postaustauko, sillä huomenna alkaakin mun reissailu ympäri suomea. Huomen aamulla suuntaan junalla Helsinkiin moikkaamaan serkkua ja vuodeksi vaihtoon lähtevää kaveria. Sieltä menen sunnuntaina kodin kautta Ouluun Nean kanssa josta kotiudun torstaina. Perjantaina mä suunnistankin lahteen ja Summer uppiin jeei ! Mulla ei siis tuu olemaan varmastikkaan tylsät seuraavat yheksän päivää :-D Onko teillä mitään kesälomareissuja tiedossa :-)?

DSC_0234 juhannnus3 DSC_0214 (3) DSC_0243 DSC_0251 juhannnus2 DSC_0285 (2) juhannnus1










45 kommenttia:

  1. ihanii nää kuvat :3 ja oot super kaunis !

    VastaaPoista
  2. Ooooi mitä kuvia! Ihanan valoisia ja laadukkaita :-) Toi vika on ihan mahtava!! <3

    kisstherain-p.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon :-) Käyn kattomassa sun blogin ! :>

      Poista
  3. ihaaaaaania kuvia ♥ ja sun roadtripin jälkeen sit kuvailee !! pus.

    VastaaPoista
  4. Asun lahesta ja meen kans summeruppii :)!!

    VastaaPoista
  5. oii vitsi, vähä ihana tuo eka kuva! ja tottakai muutkin :)

    VastaaPoista
  6. uuu asun oulus! mut aivan ihana paita ja tuo kaulakoru :o kui paljo makso molemmat? ja vika kuva onnii kiva!! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee ! Ja kiitos, paita oli alennuksessa muistaakseni 8e ja koru oli n.7-8e :)

      Poista
  7. Missä päin Ouluu liikut? :) asun nimittäin Oulussa!
    Ihana toi vika kuva/gif! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiiä vielä :D varmaan aika keskustassa hah :) Ja kiitos ♥

      Poista
  8. ihanii kuvii! oon menos ouluun sukulaisille :-)

    VastaaPoista
  9. haha ihana toi vika gif! :-D
    pidä kivaa kiertelyllä, summer up on varmaa tosi magee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh mustaki toi on hauska :-D Ja pidän kyllä, ja jep toivottavasti on :-)!

      Poista
  10. Oi miten ihania kuvia Amanda!
    Minkä kokoinen tuo sun peplum on kun mietin itselleni kokoa kun mullekkin kaveri tuo tässä lähiaikoina tuollaisen bikbokin ihanuuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-)! Toi on xs ! Ja on kyllä paljon pienempi ku muiden kauppojen sovittamani xs:ät :)

      Poista
  11. Ihania kuvia :)!

    lifeandnightmare1.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia :-) ja sopii sulle iha sikahyvin toi peplum ! :-)

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia ja aws sai hymyilemään toi viiminen!! :-D

    VastaaPoista
  14. upeita kuvia! :-)

    http://nniinaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  15. Mikä sun kengännumero on? :)

    VastaaPoista
  16. amanda oot upee :aaa ♥ tee videopostaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos ♥ pitääkin pistää harkintaan :-)

      Poista
  17. Hahhah! Ihana toi gifi! :D
    jr-myownwayofmylife.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah mustaki toi on hauska :-D Käyn kattomassa sun blogin :>!

      Poista
  18. miten sää teit ton viimisen kuvan?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PhotoScapessa on sellanen 'GIF animaatio' muokkausvaihtoehto jossa sitten muokkaan ne kuvat peräkkäin ja nopeasti vaihtuviksi :-)

      Poista
  19. Ihana toi sun banneri!
    Ja vähänkö nauroin tota gifiä :D

    VastaaPoista
  20. Voii miten ihania kuvia ja upee banneri!:-)

    liveyourdream-emma.blogspot.com

    VastaaPoista
  21. Haha toi Veeran riippumattotohellus :D + Ihania noi muutki kuvat, oot kaunis! :)

    VastaaPoista